Matkalla Bremerhavenissa Chris Schügnerin ja hänen erikoisen väriseksi maalatun Actros 1843 -autonta kanssa

RoadStars kohtaa

Pink is beautiful – and clever!

Chris Schügner ja hänen Actros-mallinsa keräävät katseita kaikkialla: Vetoauto ja konttirunko on maalattu kirkkaan pinkiksi.

Chrisin Actros 1843 ei kerää katseita pelkästään värinsä vuoksi, vaan myös sen varustelu on omaa luokkaansa: Autossa on esimerkiksi jääkaappi, taukoilmastointilaite, kääntymisavustin ja etäisyysavustin.

”Oikeastaan halusin opiskella logistiikka-alaa”, kertoo Chris Schügner. Mielestäni tuotannon ja tavaroiden jakelun työvaiheet olivat niin kiinnostavia.” Kuorma-auton kuljettajan työn oli tarkoitus olla vain tilapäinen vaihe ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Chris on suorittanut ammattiautoilijan koulutuksen Glombin kuljetusyrityksessä erinomaisin arvosanoin. ”Pystyin suorittamaan koulutuksen 2,5 vuodessa ja tiesin heti, että pidän tästä työstä todella paljon.” Ja kun Chrisille tarjottiin vakituista työtä Glombin palveluksessa, hän ei empinyt hetkeäkään. ”Ajaminen on minun juttuni.”

Eikä 26-vuotias Chris ole katunut ammatinvalintaansa vielä viiden vuoden jälkeenkään, vaan päinvastoin: ”Ajan paikoissa, joissa toiset viettävät lomaa”, hän iloitsee. Ja lisää: ”Minua arvostetaan kaikkialla.” Sillä Bremerhavenissa syntynyt Chris kuljettaa kaikkea, mitä eivät tarvitse pelkästään hänen entiset koulutoverinsa.

Bremerhaven on suuri logistiikan solmupiste.

Se, mikä on Chrisille arkea, tekee suuren vaikutuksen vierailijoihin: Saksan toiseksi suurimmassa satamassa ei ole ainoastaan 14 ankkurointipaikkaa suurille konttilaivoille, vaan myös lähes viiden kilometrin pituinen jokisatama-alue, joka on yksi maailman pisimmistä laiturialueista. Jättimäiset konttisillat osoittavat joen sijaintipaikan jo kaukaa. Täällä kuormattiin edellisvuonna yhteensä 5,5 miljoonaa TEU:ta. Noin 51 prosenttia konteista kuljetetaan kuorma-autoilla.

Chrisin ensimmäinen toimeksianto tänään on tyhjä kontti, joka on noudettava paikalta 4. Saavuttuaan noutopaikkaan Chris ilmoittaa pysäköintipaikkansa numeron, joka ilmoitetaan sähköisesti ”Van Carrier” -kuljettajalle. Portaalinostovaunun tehtävänä on siirtää kontti terminaalin alueelle. Kontin siirtäminen sujuukin käden käänteessä. Ja nyt on vielä tarkistettava lukitus, minkä jälkeen matka voi alkaa.

Piristävä värivalinta.

Saavuttuaan takaisin kuljetusyritykseen Chris etsii seuraavan toimeksiannon asiakirjat. Vieraatkaan ihmiset eivät voi erehtyä oikeasta rakennuksesta, sillä pinkkejä lippuja ei voi olla huomaamatta. 

Väri toistuu lähes kaikkialla: Yrityksen kaikki 60 kuorma-autoa sekä 120 konttialustaa ja viisi lavettia on maalattu kirkkaan pinkiksi. Satamaa ei vielä valvottu 1980-luvulla, ja silloin pinkki väri oli erinomainen varkaussuoja. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, pinkki väri on yrityksen väri, josta kaikki työntekijät ovat ylpeitä.

Kuorma-autot herättävät huomiota myös tien päällä. ”Kun toimitan tuotteita yritykseen ensimmäisen kerran, väri tulee lähes aina puheeksi”, kertoo Chris. ”Lapset nauravat ja osoittavat kuorma-autoa nähdessään minut.” Ja myös Wörthissä Mercedes-Benzin työntekijät tietävät heti, että värikkäät kuorma-autot lähtevät kohti Bremerhavenia.

Aito tähtifani.

Chris ajaa Actrosillaan kaukoliikenteessä ympäri Saksaa ja myös naapurimaihin. Erityisen paljon hän pitää rauhallisista maanteistä ja ajomatkoista Ruotsiin ja Itävaltaan. ”Mitä kauemmas, sitä parempi”, hän toteaa.

Ja se, että Chrisin Actrosissa on lähes kaikki lisävarusteet, jotka Mercedes-Benziltä voi tilata, on Christin mielestä vielä lisäetu hänen työssään. Hän esittelee ylpeänä kääntymisavustinta, joka varoittaa häntä sekä visuaalisesti että akustisesti, mikäli kuolleessa pisteessä havaitaan jalankulkijoita tai esteitä.

Ja koska Chris ajaa kuorma-autoaan yksin, hän on sisustanut ohjaamon mieleisekseen: Pöydällä ja lattiassa on valkoista strutsinnahkaa ja itse asennettu valolista, jossa on pieniä lamppuja, joiden väriä Chris voi säädellä sähköisesti – ja pinkki on luonnollisestikin yksi värivaihtoehdoista. Se, että Chris ajaa tähdellä varustetulla ajoneuvolla, on hänen mielestään erittäin hyvä asia.”Myös oma autoni on Mercedes”, hän painottaa. ”Ajoin kerran V8-moottorilla varustetulla autolla ja rakastuin saman tien.” Sen lisäksi hänellä on kotona myös vanhempi 124 (vuoden 1989 malli), jolla hän ajaa kauniilla säällä.

Chris: ”Ajaminen on minun juttuni.”Christin työnantaja palkitsee kuljettajat ennakoivasta ja energiatehokkaasta ajamisesta jopa 300 eurolla kuukaudessa.

Ainoa huono puoli kuorma-autossa: Chris ei voi ottaa tyttöystäväänsä Jessiä mukaan vakuutussyistä. Mutta Jessi on mukana valokuvana, tablettiin upotettuna digitaalisena kuvana ja konsoliin upotettuna nimikylttinä. Ja näin tulee olemaan jatkossakin: ”Etsimme juuri yhteistä taloa”, Chris kertoo.

Kuvat: Christian Schmid
Video: Erik Rossel/PRH 

16 kommenttia

Ein echt sehr schönes Video.
Der Sattelzug ist ja auch echt der Hammer.
Käännä teksti
Freut uns, dass er dir gefällt Dietmar! ☺️
Käännä teksti
Geschmackssache; aber die Farbe hat was.
Käännä teksti
Schönes Fahrzeug und ein GigaSpace Haus 👍😎 nicht schlecht
Gruss Andreas
Käännä teksti
Die Farbe ist weltklasse!! 😍😍😍
Käännä teksti
Schöne Fahrzeuge, die Pink Flotte. War auch schon 2009/2010 mit einem Container aus München in Bremen.
In den 80ger Jahre habe ich von Neckermann aus die "Maxim Gorki"
mit Reiseutensilien beliefert.
Käännä teksti
Einzigartige, auffällige Farbe, einfach ein Hingucker 👍
Käännä teksti
La couleur est originale mais pas vilaine du tout ! 👍
Käännä teksti
Mooi werk om te doen heb ik ook gedaan !!👍👍
Käännä teksti
Gerade gesehen auf der A7 kurz vor Hannover
Käännä teksti
Die Farbe funktioniert. Man muss sofort an Glomb denken wenn man einen pinken Lkw sieht 😃👍
Käännä teksti
Trotzdem ne schöne Zeit!
Käännä teksti
Arbeit und Umgebung wären bestimmt toll, aber ein PINKER LKW....?????
das ist genau so hässlich, wie der, den Boss Hoss so verschandelt hat.
Sorry, aber ist meine Meinung!
Käännä teksti
Spaß am Fahrzeug? Viel wert...
Spaß am Beruf? Noch mehr wert....
Viel Erfolg weiterhin...
Gruß
Klaus
Käännä teksti
Grau Rot Weis Blau und all das 08/15 hat Jeder😅 Eine Farbe die auffällt kann man sich auch merken und vergisst man nicht👍 Find ich gut👍
Käännä teksti
Sehr schön aber die Farbe ist Geschmacksache 😀👍
Käännä teksti