141 tonnia: Thomas Wunderle kuljettaa kokonaisen talon julkisivun

Reportaasi

Julkisivu tulee kotiin.

Kun julkisivut ja kokonaiset talot muuttavat, JaKo Baudenkmalpflegen ja Max Wildin kaltaiset asiantuntijat ovat kysyttyjä. Samoin raskaiden lastien asiantuntijat, kuten Actros 4163. Ratissa: Thomas Wunderle.


Osa roikkuu kahdesta nosturista aivan kuin teatterin kulissi – 21 metriä pitkä, noin viisi metriä korkea ja hieman alle metrin leveä. Se, mikä koosta huolimatta näyttää melko huomaamattomalta, on osa Hampurin kaupunkikuvaa: talon julkisivu 1800-luvun lopulta. Noin vuosi sitten JaKo Baudenkmalpflege -niminen yritys jakoi koko julkisivun kerroksittain ja irrotti sen muusta talosta. Yhteensä seitsemän osaa varastoitiin sen jälkeen teollisuusalueelle. Nyt osia kuljetetaan takaisin. Kuljetuksessa ja purkamisessa JaKo luottaa Max Wildin tietoon. Välttämätön apu asiassa ovat Thomas Wunderle ja hänen Actrosinsa, joka kantaa jopa 250 tonnia.



Vapaan reitin odotus.

Voimakkailla vasaraniskuilla Thomas iskee varmistustapin teräsrakenteeseen, joka pitää julkisivuosan paikallaan. Noin 20 JaKon ja Max Wildin työntekijää työskentelee täydellä teholla voidakseen lähteä ajoissa, kun reitti on vapaa. Asiantuntija tarkastaa perävaunun leveyden, pituuden ja korkeuden etukäteen. Sen lisäksi tarkastetaan akselien lukumäärä ja kunkin paino. 141 tonnia; 4,80 metriä leveä; 4,40 metriä korkea, 32 metriä pitkä.



141 tonnia lähtee liikkeelle.

Kello on 22. Lähtökäsky tulee radiosta. Thomas katsahtaa oikeaan peiliin ja ottaa jalkansa jarrulta. 19 akselia lähtevät hitaasti liikkeelle, ajoneuvo pääsee varastoalueen portin kautta ainoastaan peruuttamalla. Pakko-ohjatun taka-akselin ansiosta syväkuormausvaunu on hämmästyttävän ketterä. Kohde on seitsemän kilometrin päässä Hampurin keskustasta. Thomas tietää reitin. ”Meille on tärkeää ottaa kaikki etukäteen huomioon ja olla valmistautunut jokaiseen erityispiirteeseen.” Luettelon yläpäässä ovat sillat: Jos niiden päältä ajetaan, niiden on kyettävä kantamaan staattinen paino. Jos kuljetusreitti menee siltojen alta, korkeuden on oltava sopiva. Muutamalla älykkäällä käännöksellä Thomas välttää tänään kolme tällaista estettä.

Hän ei kuitenkaan voi välttää Alsterin yli kulkevaa Kennedyn siltaa. Vaikein osa alkaa sen takana olevasta risteyksestä: Kohde sijaitsee umpikujan päässä. Kuljetus voi siis ajaa vain peruuttamalla rakennustyömaalle. Poliisit sulkevat lyhyeksi ajaksi kadun ja Thomasin kollega juoksee kuljetuksen takana ja antaa hänelle ohjeita. Tämäkään kuljetuksen reittiosuus ei hätkäytä kuljettajaa: ”Täällä on edelleen suhteellisen helppoa, ei kaltevuutta, ei mutkaa”, hän sanoo. Viisi minuuttia myöhemmin ensimmäinen julkisivun osa on saavuttanut määränpäänsä.



Purkaminen tapahtuu seuraavana päivänä.

On seuraava iltapäivä. Thomasin työ ei ole kuitenkaan vielä ohi. Hän vietti yön Actrosissa. Thomas on ollut jo kolmen vuoden ajan 4163:lla reissun päällä ja hän on innoissaan: ”Erityisesti turbohidastinkytkin on todella mahtava. Aiemmin minun piti tehdä kaikki siirtämiset normaalilla kytkimellä. Pelkäsin aina, että kuorma jää heti paikoilleen.” Hänellä on yli 20 vuoden kokemus raskaista kuljetuksista ja kahdeksan vuoden työkokemus Max Wildillä, joten hän tietää, mistä hän puhuu. Hän muistaa, kun hän ensimmäisen kerran käytti Actrosia. ”Minun piti heti ajaa erittäin ahtaalle rakennustyömaalle. Joka puolella oli vain muutama sentti tilaa. Jouduin ajamaan koko ajan edestakaisin, turbohidastinkytkin olisi todella sopinut siihen hommaan. Sen jälkeen olin vakuuttunut järjestelmästä.”

Tälläkin hetkellä turbohidastinkytkin tukee Thomasta. Hän ottaa jalkansa jarrulta ja antaa kuljetuksen rullata viimeisten metrien matkan. Nyt hänen ei enää tarvitse ajaa, ainoastaan tarkkailla.



Takaisin paikoilleen.

JaKo Baudenkmalpflegen tiimi kiinnittää kaapelit valtavilla sakkeleilla julkisivuosaan. Thomas heiluttaa vasaraa – varmistustapit on irrotettava nyt pois. Iltapäivä on kääntynyt illaksi. Julkisivuosa nousee korkeuksiin nosturin valokeilassa. Yli sata vuotta vanha osa kiinnitetään ja liimataan uuden rakennuksen etupuolelle. Ja samalla kun julkisivuosa on hitaasti siirtymässä tuttuun paikkaansa, Thomas miettii jo toista kerrosta, jonka julkisivuosa hänen täytyy seuraavaksi hakea.


Purkamissiirroksi.

Purkamissiirroksi nimitetään jonkin rakennusosan tai koko rakennuksen siirtämistä.

Usein kysymyksessä ovat erittäin vanhat tai erityisesti säilyttämisen arvoiset talot. Elementit varmistetaan, pakataan ja erotellaan sopivista kohdista.

Tässä tapauksessa koko julkisivu jaettiin kerros kerrokselta kuljetettavissa oleviin elementteihin, loput rakennuksesta purettiin ja korvattiin uudisrakennuksella.

Kokoamisen jälkeen erotuskohtia ei enää ole näkyvissä.


Liikkeelle lähteminen.

Kuiva kytkin on liikkeellelähdön yhteydessä avattu. Voima välittyy öljyllä täytetyn turbohidastinkytkimen pumppupyörän ja turbiinipyörän kautta vaihteiston tuloakseliin. Niinpä liikkeellelähtötapahtuma ei aiheuta kulumista. Öljyn määrä on portaattomasti säädettävissä ja muuttaa siten vääntömomenttia.

 


Ajaminen.

Kun auto on lähtenyt liikkeelle, kitkakytkin sulkeutuu ja välittää vääntömomentin. Turbohidastinkytkin tyhjennetään. Syntyy puhtaasti mekaaninen voimansiirtolinja, jonka hyötysuhde on erittäin korkea. Siirtelytilassa täytetään öljyä siipipyörien väliin ja tuotetaan eteenpäin vievää voimaa jo ilman kaasupolkimen painamista. Kuorma-auton voi siten asemoida hallitusti jarrupolkimen avulla.


Jarrutus.

Ensiöhidastimena järjestelmä käyttää vaihteiston välityksiä, joten alhaisellakin ajonopeudella on käytettävissä suuria jarrutusmomentteja. Kun hidastin kytketään päälle, turbiinipyörä kiinnittyy turbiinijarruun kotelossa. Öljy virtaa siipipyörien väliin ja synnyttää jarrutusmomentin pumppupyörässä. Jarrutusmomentti vaikuttaa autoon suljetun kitkakytkimen ja vaihteiston avulla.


Kuvat: Christoph Börries

15 kommenttia