Andrea ja Mike päättävät extreme-matkansa. Ja lähtevät saman tien taas matkaan – osa 13

Sarja: 4-Xtremes

Jatko-osa.

Ajettuaan päätösetapin Balkanilla ja tavattuaan RoadStars-tiimin Kammermannit palaavat Sveitsiin. Mutta vain hetkeksi! Sarjamme osa 13.

Viimeisen 4-Xtremes-raportin toimitamme Saksasta. Tarkemmin: pysäköintipaikalta Neckar-joen varrelta, jostakin Stuttgartin ja Heidelbergin väliltä. Siirtämällä katseen kartalla hivenen alemmaksi huomaa, että olemme poikenneet reitiltämme. Jotenkin tämä sopii matkamme kulkuun: eihän sekään aina mennyt aivan alkuperäisten suunnitelmiemme mukaan. Edetään kuitenkin järjestyksessä.

Vajaan vuoden mittaisen matkamme viimeinen kuukausi sisälsi pari aallonpohjaa – mutta myös joitakin todella hienoja hetkiä. Vähemmän miellyttävää oli ennen kaikkea, että pysäköintipaikkojen löytäminen yöpymistä varten vaikeutui sitä mukaa kun lähestyimme Sveitsiä. Ympäristö muuttui koko ajan ”ahtaammaksi”, yhä useammat aidat estivät meitä pääsemästä kauniisiin paikkoihin. Serbiassa, josta raportoimme edelliskuussa, vietimme viimeisen yön vanhalla solatiellä, ja sama meno jatkui naapurimaa Bosnia ja Hertsegovinassa. Siellä meidän oli useimmiten tyytyminen sivuteiden pysäköintipaikkoihin.

Kelkkarata, basaari ja minareetti: Bosnia ja Hertsegovinassa Kammermanneilla oli vielä kerran tilaisuus nähdä reilusti nähtävyyksiä – ja ajella hyvin kapeilla teillä.

Kävely hylätyllä kelkkaradalla.

Ennen pääkaupunki Sarajevoa kiemurtelimme ahtailla vuoristoteillä, kunnes saavuimme erikoislaatuiseen retkikohteeseen: hylätylle vuoden 1984 talviolympialaisten kelkkaradalle. Onneksi liikennettä oli tuskin lainkaan, joten ajaminen oli hauskaa. Tapasimme vain pari maanviljelijää, jotka vilkuttivat meille ystävällisesti. Tällaisina hetkinä sotilaallisen vihreä kuorma-automme ei tuntunut täysin soveliaalta, onhan maa jokin aika sitten joutunut sodan ruhjomaksi. Siitä huolimatta oli hieno kokemus kävellä alas pitkin graffiteilla koristeltua kelkkarataa – ja huohottaen takaisin ylös.

Sieltä jatkoimme jälleen Axorilla vuorta alas ja Sarajevon keskustaan. Kaupungin basaari muistutti vahvasti muutaman kuukauden takaisesta ajastamme Turkissa ja Iranissa. Myös Sarajevossa sodan jäljet näkyvät edelleen: monissa rakennuksissa on vielä ammusten jälkiä. Tuli aika lähteä kaupungista. Turistireittiä pitkin päädyimme Mostariin ja Kravican putouksille.

Elokuvausta Krkin saarella.

Kroatiassa pysähdyimme ensiksi rannalle. Vietimme monta päivää niemellä. Yhdellä puolella oli joki, josta saatoimme hakea käyttövettä, toisella rauhaisa lahti, jonka vesi oli mahtavan kirkasta, kuten on tyypillistä Adrianmeren Kroatian rannalla.

Myös Krkin saarella löysimme upean paikan leiriytymiseen: hylätyn kivilouhoksen, joka oli niin ikään veden äärellä. Takanamme taas oli saaren mantereeseen yhdistävä jättimäinen silta. Tässä paikassa tapasimme myös RoadStars-tiimin ikuistaaksemme matkamme elokuvan muodossa. Kiertelimme saarta yhdessä kaksi päivää pysähdellen erinäisiin paikkoihin kuvaamaan.

Seikkailun lopettaminen ei huvittaisi.

Elokuvaamisen jälkeen määränpäämme oli viimein – Slovenian ja Italian kautta – Sveitsi. Suoraan sanoen yritimme viivyttää paluuhetkeä mahdollisimman pitkään. Olimme luonnollisesti iloisia perheen ja ystävien tapaamisesta vuoden tauon jälkeen. Samalla emme olisi halunneet lopettaa seikkailua.

Siksi kiersimme vielä Istrian rannikon kauttaaltaan ja nautimme lämmöstä ja suolaisesta meri-ilmasta. Myös Sloveniassa etsimme yöpaikan. Teimme näin, vaikka meillä oli tässä maassa taitettavana vain lyhyt matka Italiaan päin, josta olisimme suoriutuneet kevyesti tunnissa.

Lähes 47 000 kilometriä mittarissa.

Lopulta emme enää pystyneet vitkuttelemaan, vaan ylitimme Sveitsin rajan Chiasson kohdalla. Leimautimme mitättömäksi carnet-tulliasiakirjamme, joka oli joillakin rajoilla ollut maahan pääsemisen edellytys Axorimme vuoksi. Meitä tervehtivät henkeäsalpaavat vuoristomaisemat. Ehtaa Sveitsiä. Ensiksi suuntasimme Walenseelle Zürichin kaakkoispuolelle. Siellä olimme edellisvuonna aloittaneet matkamme virallisesti nollaamalla kilometrimittarin. Lukema virallisella päättymishetkellä: 46 968 kilometriä.

Jätimme tässä tietoisesti sanomatta, että olisimme palanneet ”kotiin”. Kotimmehan oli koko ajan mukanamme. Ensimmäiset kaksi viikkoa ohjelmassa oli paljon makoisia aterioita ystävien ja perheen kesken. Saimme onneksi pysäköidä ystäviemme tontilla. Näin emme joutuneet koko ajan etsimään uusia paikkoja, joissa yöpyminen on sallittua.

Vastaanottona vuoristomaisemat, sitten taas lähtö: vain kahden Sveitsissä vietetyn viikon jälkeen Andrea ja Mike lähtivät uudestaan matkaan – määränpää ei ole vielä tiedossa.

Joka kolkka ja jokainen tie näytti tietysti tutulta, mutta samalla tunne oli erilainen kuin ennen matkaa. Tuntui omituiselta kuulla toisten ihmisten puhuvan jälleen sveitsinsaksaa. Meidän piti kiinnittää huomiota siihen, mitä sanomme ääneen, kun yhtäkkiä kaikki taas ymmärsivät puhettamme. Monet asiat vaikuttivat meistä suhteettoman kalliilta, kauppojen tarjonta ylettömän runsaalta.

Kun pyörät pyörivät, maailma on radallaan.

Ja sitten, kahden viikon kuluttua, päätimme lähteä uudestaan ajamaan. Alun perin tarkoituksemme oli lähteä Alankomaiden suuntaan ja vierailulle päällirakennevalmistajamme Bliss Mobilin luokse vasta kesäkuussa. Sen sijaan päätimmekin ensin lähteä pienelle Saksan ajelulle. Ensimmäinen kohteemme oli Stuttgart – ja sen Mercedes-Benz-museo. Saimme pysäköidä Axorin suoraan rakennuksen eteen näyttelyyn tutustumisemme ajaksi. Nyt seisomme Neckarin rannalla, olemme pitkältä tuntuneen ajan jälkeen taas keskenämme ja muistelemme matkaa.

Viime vuosi kului kuin siivillä. Koimme ja näimme niin paljon… Tajuamme asian toisinaan vasta, kun katsomme kuvia tai luemme kertomuksiamme uudelleen. Jotkut seikkailut ovat muuttuneet seikkailuiksi oikeastaan vasta jälkeenpäin, kun olemme kertoneet niistä ystäville juomien äärellä. Retkemme aikana pakkokoukkausten tyyppiset hankalatkin tilanteet olivat yksinkertaisesti silloista arkeamme, josta koetimme selviytyä parhaamme mukaan.

Opimme valtavasti – ja se on vain kasvattanut nälkää tutustua maailmaan vielä paremmin. Meillä ei ole vielä konkreettisia tulevaisuuden suunnitelmia, ja se ahdistaa meitä ilman muuta hieman. Ihanteellista olisi yhdistää työ ja matkustaminen jollain lailla. Varmaa on vain tämä: aivan sama, ovatko tulevat määränpäämme yhtä eksoottisia tai haastavia kuin edelliset kuukaudet – niin kauan kuin pyörät pyörivät, maailmamme on radallaan.

Kuvat: 4-Xtremes, Alexander Tempel
Video: Alexander Tempel

28 kommenttia