Pakkanen vaatii osansa – katkeria epäonnistumisia ja auttavia käsiä sveitsiläisille seikkailijoille – osa 8

Ulkona riehuu lumimyrsky ja meteli on kova ohjaamossakin. Mike joutuu keskittymään äärimmilleen ohjauspyörän takana, sillä näkyvyys on todella huono. Mutta onneksi pääsemme eteenpäin! Siperian Amur-maantiellä, tarkemmin: Venäjän Taka-Baikalian aluepiirissä. Matka jatkuu itään, ja kaikkialla näkyy loputtomia metsäalueita. Menetetty aika täytyy kuroa kiinni. Sillä pysähdys Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa, josta lähetimme edellisen matkaraportin, sijaitsevassa korjaamossa ei jäänyt ainoaksi.

Epäonni alkoi, kun halusimme jatkaa matkaa umpeen jäätyneeltä Tuul-joelta Ulan Batorista Venäjälle. Olimme pitäneet kolmen päivän tauon ja käyneet mm. katsomassa lähellä sijaitsevaa jättimäistä Tšingis-kaanin ratsastajapatsasta kauniilla auringonpaisteella. Mutta nyt Axor ei enää käynnistynyt, ja pian oli selvää, mistä se johtui: akut olivat tyhjiä. Meille selvisi vasta myöhemmin, että yksi sähkölaitteista oli kuluttanut sään kylmetessä huomattavan paljon energiaa, mistä johtuen olemme käyttäneet sen jälkeen varmuuden vuoksi joka ilta Leab AG:n valmistamaa Kill Switch -tappokytkintä. Hätätilanteessa kuorma-auto käynnistyy myös asuintiloihin tarkoitetuilla akulla, tosin nekin olivat tyhjentyneet taukopäivien aikana lähes kokonaan.

Andrea ja Mike lähettävät joulun ja uudenvuoden toivotukset kaikille RoadStars-jäsenille.

Kävellen hakemaan apua.

Siispä lähdimme kävellen hakemaan apua 20 asteen pakkasessa. Yksi vastaantulevista kuorma-autoista ei valitettavasti voinut kuitenkaan auttaa: kuorma-auto olisi joutunut ylittämään joen päästäkseen avuksi, ja jään murtumisen vaara oli liian suuri. Sitä helpottuneempia olimme törmätessämme paimentolaistelttaan, jonka edessä seisoi pakettiauto ja henkilöauto. Molemmat olivat kevyitä ajoneuvoja akkuvirran ollessa kuitenkin riittävä.

Paimentolaisteltassa meille tarjottiin ensin mausteista teetä. Sen jälkeen pakettiauto käynnistettiin ja saatettiin liikkeelle, mikä ei ollut aivan helppoa, sillä kyydissä oli kuollut jakki. Päästyämme Axorin kytkimme ajoneuvot sen akkuihin ja tarjosimme puolestamme teetä auttajille. Mutta puolen tunninkaan kuluttua kuorma-auto ei käynnistynyt.

Bensapuhallin öljypohjan alapuolella.

Loppujen lopuksi saimme langan toiseen päähän erään korjaamon englantia puhuvan omistajan, joka lupasi hankkia meille apua, vaikka olikin sunnuntai-ilta. Ja todellakin: kahden tunnin kuluttua meille soitettiin, että apu on jo lähellä. Siispä lähdimme päätietä kohti ohjaamaan avun perille! Taas kävellen liikkeelle, tällä hetkellä pimeään maastoon ja vielä kovemmalla paukkupakkasella.

Miehet asettivat bensapuhaltimen ja kaasupolttimen öljypohjan alapuolelle. Axorin akut kytkettiin henkilöautoon ja auttajien mukanaan tuomaan lisäakkuun. Jouduimme taas odottelemaan puoli tuntia, kunnes jäähdytysaineen lämpömittari osoitti yhtä astetta. Ja kuorma-auto käynnistyikin heti ensiyrittämällä. Seuraava yö oli ensimmäinen yö, kun annoimme auton moottorin käydä. Halusimme olla varmoja, että akut pääsivät latautumaan täyteen.

Höyrypilvi ikkunan edessä.

Nyt vain keula kohti Venäjää! Näin luulimme vielä siinä vaiheessa. Kun Mike kytki aamulla ennen rajanylitystä lisälämmityksen päälle – olimme sammuttaneet lisälämmityksen lämpötilan ollessa ”vain” 20 astetta pakkasen puolella –, ikkunan edessä näkyi yhtäkkiä höyrypatsas. Mike kytki seisontalämmityksen pois päältä ja yritti käynnistää moottorin. Ja kun moottori vihdoinkin käynnistyi, huomasimme kauhuksemme, että jäähdytysnestettä valui ulos!

Asetimme salamannopeasti kolme astiaa vuodon alapuolelle. Mike kallisti ohjaamon ja nikkaroi väliaikaisen ohituksen. Minä kaadoin varovasti jäähdytysnestettä järjestelmään. Onneksi moottori käynnistyi eikä vuotoja enää ollut. Siinä olikin jo riittävästi jännitystä ennen aamupalaa ...

600 kilometrin ajomatkalla Tšitan suurkaupunkiin kylmyys osoitti voimansa kuitenkin vielä useamman kerran. Mm. jäätynyt poistovesiletku teki pesukoneesta toimintakyvyttömän. Ratkaisu: pieni ilmalämmitys, jonka sijoitimme yön ajaksi säilytystilaan letkun sulattamiseksi. Myös AdBlue-säiliö ja tuulilasin pesunestesäiliö jäätyivät. Viimeksi mainitun Mike pystyi sulattamaan hiustenkuivaajalla ja täyttämään tuulilasin pesunesteellä, joka kestää 45 miinusasteen lämpötilan.

Lumipilviä ja kävelyretkiä.

Reittimme itäisimpään pisteeseen Oimjakoniin on matkaa vielä 2 600 kilometriä. Noin 1 000 kilometriä aiemmin, Jakutskissa, annoimme paikallisen Kamaz-merkkikorjaamon (Kamaz on osittain Daimlerin omistuksessa) tarkastaa kuorma-auton. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja yleensä kuivia, sillä paikalliset auraavat lumen pois teiden suolaamisen sijaan.Kuorma-auton Goodyear-talvirenkaissa on kunnon pito myös lumen peittämällä ajoradalla.

Lumi pöllyää ympäriinsä ja Mike joutuu ajamaan lähes sokeana vain hetkittäin, kun vastaan tulee suuria kuorma-autoja. Mutta kaikista esteistä huolimatta: nautimme matkasta lumisen maiseman läpi. Hieman ennen Ulan-Udea käymme vielä kiehtovassa Iwolginski Dazanin buddhalaisessa luostarissa ja yliopistossa. Aina silloin tällöin pysähdymme kävelylle puuterimaisessa lumessa pakkasen pysytellessä 20 miinusasteen paikkeilla. Seuraavaksi yöksi on luvattu 37 asteen pakkasta. Jätämme moottorin varmuuden vuoksi käyntiin.

RoadStars-sarjan osa 9 ilmestyy 28. tammikuuta. Pysykää kuulolla!

Kuvat: 4-Xtremes