Katutaidetta: Carlos Alberto García maalaa Ategon Lissabonissa

RoadStars tapaa katutaiteen

Atego Lissabonissa.

Carlos García esittää meille Ategon keskellä Portugalin pääkaupungin täyteläistä elämänmenoa.


Tehtävä:

Lissabonin vanhakaupunki on tunnettu näyttävästä arkkitehtuurista ja värikkäistä julkisivuista. Portugalin pääkaupungin kapeilla pikkukaduilla kiemurtelee paitsi jo vuonna 1873 käyttöön otettu raitiovaunu, myös Atego, joka toimittaa lukuisiin ravintoloihin tuoreita ja makoisia aineksia. Tämän näkymän loihti betonipohjalle 31-vuotias taiteilija Carlos Alberto García.



"Olen alun perin kotoisin Meksikosta, matkustelen kuitenkin teosteni johdosta ympäri maailmaa. Olen luonut monia teoksia Latviassa, Thaimaassa, Saksassa ja Kanadassa. Olen maalannut kolmivuotiaasta asti. Otan myös säännöllisesti piirustustunteja. Aloitin katutaiteen vuonna 2010, ja anamorfisia kuvia olen maalannut noin kolme vuotta."

"Pidän realismista, mutten liiallisuuksiin menevästä sellaisesta. Suosin lisäksi ehdottomasti kirkkaita värejä kuvissani. Vuodessa teen yleensä noin 30 teosta. Aiheessani hankalimmin toteutettavia olivat Lissabonin kadut. Kaupungin erityislaatuisten rakennusten perspektiivin kuvaaminen oikein oli todellinen haaste."


RoadStars tapaa katutaiteen.

Monikansallinen nippu katutaiteilijoita esittelee 12-osaisessa sarjassamme "RoadStars tapaa katutaiteen" Mercedes-Benzin upeimpia kuorma-autoja. Nämä 12 teosta ovat enimmillään 50 neliömetrin kokoisia ja ne on toteutettu erityisellä 3D-maalaustekniikalla.

Tutustukaa muihinkin taideteoksiin ja niiden takana oleviin ihmisiin ja tarinoihin!


Kuvat ja video: Mike Kothuis

7 kommenttia

Eine super Idee von MB, internationale Street-Art-Künstler solche einmaligen Werke malen/sprayen zu lassen, damit für uns solche einmaligen, ansehnlichen Werke entstehen 👍👍👍
Käännä teksti
Hallo Manfred,
freut uns, dass dir der Artikel so gut gefällt! 😍
Käännä teksti
GENIAL
Käännä teksti
Cool gemacht. 🚛🤠
Käännä teksti
Weer mooi gemaakt !!
Käännä teksti
Einfach der Wahnsinn !! 👍😎
Käännä teksti
Super einfach nur Top.
Käännä teksti