76 tonnin paino ja erittäin rankat käyttöolosuhteet

12-vaihteinen automaatti kytkeytyy pehmeästi, melkein leikiten isommalle vaihteelle, turboahdin viheltää ja 76 tonninen yhdistelmä kiihtyy moottorin 3000 Nm vääntömomentin ja 460 kW tehon turvin. Tehot Tapani Lempisen 15,6 litran moottorissa on todellakin tarpeen.

Suomessa tavaroita ja raaka-aineita täytyy kuljettaa pitkien etäisyyksien päähän, jonka takia täällä tarvitaan tehokkaita kuorma-autokuljetuksia. Hyvin rakennettu tieverkko kulkee yleensä tasaisen maan ja kukkuloiden halki. Vain aivan luoteessa Norjan rajalla on myös hieman mäkisempää. Mutta silti korkein huippu on vain 1 328 metrissä.

"Meidän olosuhteissa voi tietenkin kuljettaa paljon enemmän painoa kuin esimerkiksi Alpeilla. Mutta ennen kaikkea näin on sen takia, että hallituksemme on päättänyt sallia tehokkaammat kuljetusjärjestelmät", Tapani sanoo. Hän on Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy:n kuljettaja Porissa ja juuri nyt matkalla selluloosan kanssa Rauman satamaan. Täältä lähtee suuria määriä puuta, paperia ja paperituotteita laivoilla eurooppalaisiin naapurimaihin, mutta myös valtameren yli.

– Huhtala-kuljettaja Tapani Lempinen 

60-tonniset tuttu näky teill.

60 tonnin kokonaispainoiset kuljetukset ovat liikkuneet Suomen teillä jo vuosia. Tarvittavalla akselimäärällä saa nykyään kuljettaa useimmilla reiteillä myös 76 tonnin yhdistelmiä.

Suurempi paino on vain asian toinen puoli. Mitä Tapani tehokkailla kuljetusjärjestelmillä tarkoittaa, ilmenee myös kuormaa purettaessa. Jo ajo sisään tarkkaan vartioidulle satama-alueelle on malliesimerkki tehokkuudesta ja kuljettajan hermojen säästämisestä. Alueella on käytettävissä niin monta kaistaa, että vilkkaasta liikenteestä huolimatta ei ruuhkia synny, ja odotusajat puomilla kestävät ehkä viisi sekuntia – juuri niin kauan, että kamera ehtii ottamaan kuvan rekisterikilvestä ja elektroninen näyttö toivottaa Tapanille "Tervetuloa".

Tapani ajaa juuri lähtevää Rostockin lauttaa vastapäätä olevaan varastoon 33 metrin pituisen yhdistelmänsä, johon kuuluu Actros 2663 6×4 -vetoauto, puoliperävaunu, apuvaunu ja toinen puoliperävaunu. Hän nousee ulos autosta, vetää hanskat käteen ja menee ensimmäisessä puoliperävaunussa olevan käyttöyksikön luo. Sivuseinän avaaminen tapahtuu nappia painamalla – myös tämä sujuu ripeästi automaattisen kuormanvarmistusjärjestelmän ansiosta. Erikoisvarustetulle haarukkatrukille riittää neljä ajoa purkamaan koko perävaunu, sen jälkeen on vuorossa vielä toinen puoliperävaunu. Muutaman minuutin kuluttua Tapani on takaisin ohjaamossa.

"Nykyään tarvitaan modernia kalustoa, jos halutaan ajaa kilpailukykyisesti. Se tekee myös tästä ammatista heti paljon miellyttävämpää – minun ei esimerkiksi tarvitse jäätävässä pakkasessa kauaa käsitellä kuormansidontaa", 51-vuotias kuljettaja sanoo. Sen lisäksi, että modernit yhdistelmät ovat huomattavasti kevyempiä, ne voivat myös kuljettaa enemmän hyötykuormaa ja kuluttavat vähemmän polttoainetta. "Eikä unohtaa saa myöskään pitkiä etäisyyksiä ja välillä ikuisuudelta tuntuvaa talvea, jolloin teillä on paljon karkeaa soraa ja loskaa. Nastat levittävät tämän sekoituksen tietysti koko ajoneuvoon. Silloin tarvitaan kuorma-auto, joka kestää ja on luotettava."

Tällä hetkellä sinisellä taivaalla näkyy pieniä poutapilviä – tässä näkee Suomi-idyllin parhaimmillaan. Valtatiellä 12 Tapania vastaan tulee silloin tällöin auto, tai myös kuorma-auto – ja vastaantulevat kuljettajat nostavat kättään tervehdykseksi.

Suomalaiset olosuhteet.

"Tätä Actrosia on ajettu puolen vuoden ajan kahdessa vuorossa. Ajokilometrejä on tullut kuukaudessa yli 20 000. 76 tonnin kokonaispaino ja pitkän suomalaisen talven alhaiset lämpötilat sekä tieolosuhteet, joissa on karkeaa soraa, loskaa ja nastojen käyttöä – kaikki tämä tekee tästä testistä meille mielenkiintoisen. Tätä emme Saksassa voi toteuttaa", Hintze sanoo.

Millaiselta runko, akselit ja laitteet näyttävät? Ilmoittavatko anturit epätavallisia arvoja autoon joka puolelle asennetuista elektronisista osista? Entä ruuviliitokset rungossa – onko merkkejä korroosiosta?

Hintze vetää käsineet käteensä, ottaa LED-lampun ja häviää tarkastusmonttuun. Hän tutkii tarkasti koko ajoneuvon senttimetri senttimetriltä, murtaa välillä paksuja likapaakkuja, jotta hän näkisi paremmin. "Jo jopas on hienoa – tuolla on sellainen pieni anturi pahimmassa mahdollisessa paikassa, johon sen voi asettaa, altistuneena kaikelle kosteudelle, lialle, jopa 40 asteen pakkaselle sekä yli 100 asteen kuumuudelle, ja siellä se kuitenkin lähettää tietojaan kaikesta välittämättä", hän sanoo.

Kuvat: Sebastian Vollmert
Video: Martin Schneider-Lau