Mercedes ServiceCard: Kuinka duisburgilainen kuljetusliike Köppen hyötyy kortista

Palvelu

Glückauf eli lykkyä tykö!

Köppen GmbH tarjoaa kemianteollisuuden alalla toimiville asiakkailleen keskellä Ruhrin aluetta kokonaisvaltaista palvelupakettia: kuljetusta, varastointia, kontinpuhdistusta ja korjaamon. Myös kuljettajat ajavat huoletta – Mercedes ServiceCardin avulla.

Tiivistä kumppanuutta. Michael Steirl (vasemmalla), toimittaa Jochen Köppenin (oikealla) kalustolle Mercedes ServiceCard-kortit.


Pölyä, hiiltä, tuhoa? Ruhrin alueella ihmiset ovat tottuneet taisteluun – myös stereotypioita vastaan. Täällä noustaan jaloille. Aina uudelleen. Joskus käy lopulta hyvin. Kuten Köppenin suvun tapauksessa. Kuljetusliikkeen tarina alkoi yli 100 vuotta sitten Duisburg-Meiderichissä. Isoisoisä Köppen hoiti silloin maitotoimituksia. Kylmäverisen hevosen ohjaksissa hän kuljetti tuottajien tonkat lavalla Ruhrin alueelle.

Tänä päivänä Köppen GmbH:n pihasta lähtee päivittäin 80 säiliökonttia. Kontit kohoavat 23 000 neliömetrin alalla teräksensinistä taivasta vasten. Asiakkaat eivät enää aikoihin ole olleet maitotilallisia. Köppen yhdistää Reinin ja Ruhrin alueen kemianteollisuuden tuotantolaitokset seudun konttiterminaaleihin ja suuriin merisatamiin. Kuljetettavana on muun muassa isosyanaatteja, epoksihartseja ja naftaliinia. Niiden käyttökohteet ovat yhtä moninaisia kuin itse kemianteollisuuden tuotteetkin: veneenrakennusliimasta vaahtomuoviin, saippuoihin ja hyönteismyrkkyihin.

Lisäksi yhtiö tarjoaa säiliökonttien korjaus- ja puhdistuspalvelua. Kokonaisvaltaisen palvelupaketin täydentää erikoisvarasto: Yhtiön pihassa voi lämmittää vaarallisia aineita höyryllä, lämpimällä vedellä tai sähköllä. ”Jotkut 80 celsiusasteen lämpöisinä kuormattavat kemikaalit kiteytyvät 40 asteessa”, tietää Jochen Köppen, joka johtaa perheyritystä neljännessä polvessa. ”Se tarkoittaa, että kontissa oleva tuote jähmettyy avomerellä täydellisesti. Eurooppaan saapunut aine on ennen toimitusta lämmitettävä uudestaan.” Tässä kokoluokassa yhtiöllä ei ole tämän palvelun osalta paikallisia kilpailijoita.


Teollisuusromanttisia näkymiä. Käteisetöntä tankkausta Mercedes ServiceCardilla: keskellä Duisburgia on yksi 48 000 huoltoasemasta ympäri Eurooppaa, joilla tämä on mahdollista.



Maidosta kemiaan.

Yhtiön matka maidosta kemikaaleihin on ollut pitkä. Matkalle on mahtunut Köppenin suvun sisäisiä kamppailuja ja kriisejä, mutta myös perheen ja kumppaneiden keskistä yhteen hiileen puhaltamista. Eräs näistä kumppaneista on Michael Steirl. Hän on kymmenen vuoden ajan toimittanut Köppenin kalustolle Mercedes ServiceCardia. ”Varaamme rekisterinumeromme hyvissä ajoin. Heti kun Mercedes-Benz on ilmoittanut alustanumeron, tilamme kortin”, Jochen Köppen sanoo.

Kaikissa autoissa on lisäksi UTA One Box tiemaksujen suorittamista varten. Käteisettömän tankkauksen ohella yhteistyössä UNION TANK Eckstein GmbH & Co. KG:n (UTA) kanssa tarjottava Mercedes ServiceCard auttaa Köppeniä myös vikatilanteissa. ”Muistan ensimmäisen kerran, kun käytimme korttia vioittuneen ilmaputken korjauksen maksamiseen. Yllätyin, kuinka nopeita korjaamon kaverit olivat.” Steirl täydentää: ”Se on arvokas asia. Etenkin kun satamassa pitää olla tiettyyn kellonaikaan.”

Sinne Köppenin kuljettajien onkin ehdittävä usein. ”Noin 50 prosenttia kuljetusliikevaihdostamme syntyy merikuljetuksista”, Jochen Köppen selvittää. ”Toiset 50 prosenttia koostuu Euroopan laajuisten yhdistelmäkuljetusten esi- ja jatkokuljetuksista, joiden kohteina ovat Kaakkois-Eurooppa ja Skandinavia. Etäisin kuormanpurkupaikka, jonne ajamme säännöllisesti maitse, sijaitsee noin 1 000 kilometrin päässä Italiassa.” Nykyisin Köppen GmbH palvelee 200:aa kemikaalilogistiikan alan asiakasta.

Aina ei ole ollut niin. Maitoa, sataman ruoppausta, soraa ja viimein mineraaliöljyä – kutakuinkin kaikkea on kokeiltu. Lisäksi tuli vielä öljykriisi. 80-luvun puolessavälissä yhtiöllä oli vielä yli 100 vetoyksikköä ja 160 puoliperävaunua. Kunnes suurin asiakas vetäytyi sektorilta. Vuonna 1993 tuli maksukyvyttömyys. Kaatuminen. Uusi jaloilleen nousu. Irti öljystä, vaihto kemiaan. Nykyisin kalustoon kuuluu 50 yksikköä, joista 46 Mercedes-Benz-merkkisiä. Köppenin 170 työntekijästä 62 on kuljettajia.


Huoletta tien päällä. Kuten Michael Nienhausin ohjaamosta, kaikista yhtiön autoista löytyy UTA One Box.


Ruhrin alueen keskeltä läpi.

Köppenin kuljettajat ajavat päivittäin siirtolapuutarhojen, kioskien, kaivostyöläisten asuinalueiden ja kaivosten nostotornien ohi. He ohittavat savuavia piippuja ja alittavat metrien paksuisia ruosteisia putkia, joista versoo rikkaruohoa ja pieniä koivuja. Tämä on ”der Pott”, Ruhrin seutu – sen viitisen miljoonaa asukasta ja 4 435 neliökilometrin ala tekevät siitä Saksan suurimman kaupunkialueen.

Täällä Jochen Köppen varttui. Hän kävelee rauhallisesti läpi tontillaan olevan koulutustilan, jossa 20 harjoittelijaa on juuri koulutettavina. Seinillä on valokuvia perhealbumista. Jochen Köppen vilkaisee maitotonkkia lavoilla ja ylpeäkatseisia kuljettajia, jotka poseeraavat kuorma-autojensa edessä. Kuten isänsä Hans-Wilhelm Köppen, 55-vuotias Jochen on opetellut ammattinsa alkutekijöistä asti. ”Se oli aikanaan minulle tärkeintä: öljynvaihto, kuorma-auton pesu, jossain vaiheessa omat ajot tiellä.”

Nykyisin isä ja poika ovat yhtiön johdossa. Nuorempi on toimitusjohtaja, vanhempi vastaa tällä hetkellä vanhempana päällikkönä ja yritysjohtajana Duisburgin toimipaikan tulevista muutos- ja laajennustöistä. Pölyä, hiiltä, tuhoa? Kuulostaa jotenkin erilaiselta.



 

Mercedes ServiceCard.

Puh.: +49 6027 509-567

Sähköposti: info@mercedesservicecard.com

www.mercedesservicecard.com


Kuvat: Michael Neuhaus

5 kommenttia