Lauttamatka ja vasemmanpuoleinen liikenne: matkalla Englannin asiantuntija Stefan Sprengerin kanssa

Stefan Sprengerillä on takanaan kahden tunnin odotusaika, kun hän ohjaa Actrosinsa teräksiselle rampille ja hetkeä myöhemmin Spirit of Britain -aluksen sisään. Ruuhka ulottui moottoritielle asti, kauas Calais’n sataman ulkopuolelle. Siellä papereiden ja kuorman tarkastukset sujuivat onneksi helposti. ”Aamuisin täällä on ruuhkaisinta, erityisesti keskiviikkoisin, kuten tänään: silloin monet menevät vielä yli, että pääsevät jälleen takaisin viikonlopuksi.”

”Yli” tarkoittaa Englannin kanaalin ylitystä Iso-Britanniaan. Lauttamatka Ranskan Calais’ta Doveriin kestää puolitoista tuntia. Kun Stefanin Actros on Spirit of Britain -aluksen kuorma-autokannella, hän avaa muutamaa kerrosta ylempänä sirukortilla lasioven Commercial Drivers -tilaan. Nopea kahvin osto ja lepotuoliin istumaan. Ympärillä torkkuu kollegoita. ”Täällä ylitys on rentouttavaa.”

Vaaditaan älykästä suunnittelua.

Sitä tämä yläbaijerilainen tarvitsee. Sillä hänen matkansa, jotka useimmiten alkavat lastauksella Etelä-Saksassa ja johtavat kohteisiin ympäri koko saarivaltiota, vaativat paljon. Calais on neulansilmä: usein pitkät odotusajat – ”Olen odottanut jopa 12 tuntia, kun satamatyöntekijöillä oli lakko” – vaativat Stefanilta älykästä suunnittelua. ”Yleensä yritän ajoittaa ajon niin, että tulen yli iltapäivällä. Mutta sitä varten on oltava jäljellä vähintään neljä tuntia ajoaikaa.”

Jos se onnistuu, on saavutettava nopeasti rannikkopaikkakunta Folkestoneiin, jotta saa sieltä huoltoaseman pihasta paikan yöksi. Jos tämä taas ei onnistu, koska 54-vuotias esimerkiksi on joutunut ruuhkaan Belgiassa, hän yöpyy huoltoasemalla ennen Calais’ta ja menee aamulla aikaisella lautalla. Jos kyydissä on erityisen kiireellistä rahtia, hän ajaa Eurotunnelille ja matka jatkuu junalla Englantiin.

Ei pelkoa Brexitin vuoksi.

Stefan on koulutukseltaan automekaanikko, ja hän on työskennellyt sekä betoniporaus- että sahateknikkona ennen kuin vaihtoi välilevyn pullistuman vuoksi kuorma-autoon. Hän on ajanut Iso-Britannian ajoja jo vuosia. RoadStars-reportteri haluaa tietää, tekeekö Brexit tästä hankalampaa. ”Siihen löytyy kyllä järkevä ratkaisu niin, ettemme edes huomaa eroa”, sanoo kuljettaja olkiaan kohauttaen.

Samoin hän reagoi vasemmanpuoleisen liikenteen aiheeseen – ja kertoo sen sijaan, kuinka huomaavaisesti saarella toimitaan tieliikenteessä toisia kohtaan. ”Ilmeisesti englantilaisille opetetaan autokoulussa, että he ovat riippuvaisia kuorma-autoista, sillä ne takaavat kauppojen hyllyjen täyttymisen”, sanoo Stefan.

Hän kuljettaa elintarvikkeita myös säännöllisillä reiteillään Italiasta Saksaan. Saarelle hän tuo yhteislähetyksiä, autojen osia, sanomalehtipaperia tai pakkauksia suurelle verkkokaupalle. Paluumatkalla kyydissä on usein alumiiniliuskoja, mutta myös kierrätysmateriaalia keräyspaperista metalliin, jota otetaan talteen vanhoja moottoreita hajotettaessa.

Tänään hänellä on ostoskärryjä vaihtolavaperävaunussaan, jossa on alumiiniseinät. Ne hän toimittaa Itä-Midlandsiin ja ajaa sitten vielä vähän matkaa pohjoiseen Sheffieldiin. Siellä perävaunuun lastataan kaivinkoneella puristettua alumiinia. ”Sitten ajan Pohjois-Italiaan lähelle Peschieraa.” Konkreettisesti: Seuraavaksi hän ajaa Mittenwaldiin – ”Asun siellä – toisinaan” –, viettää viikonlopun vaimonsa kanssa ja lähtee maanantaina etelään.

Mielellään yksin tien päällä.

Hänen vaimonsa on tullut usein mukaan matkalle ja sitä kautta oppinut arvostamaan nojatuolia, joka korvaa matkustajan istuimen SoloStar Concept -ohjaamossa. ”Eräällä yhdeksän tunnin matkalla Etelä-Italiaan hän nukkui kahdeksan tuntia. Hän heräsi Barissa ja kysyi, missä meri on”, kertoo Stefan nauraen.

Hänen vaimonsa on ainoa henkilö, jonka hän ottaa mielellään vierelleen: yksin oleminen on niitä asioita, joita hän arvostaa työssään. ”Jos tulee liian hiljaista, laitan AC/DC:tä tai Rammsteinia soimaan ja käännän nupit kaakkoon”. Useimmiten Stefan on tien päällä maanantaista perjantaihin. Hänen kertomuksensa jälkeen päätin, etten enää koskaan ole koko vuotta samalla paikkakunnalla. Tämän hän kertoo vähän ennen kuin lautta tulee yllättävän levollisen meren ylitettyään Doveriin.

Mutta kiehtooko elämä tien päällä edelleen? Entä vaativat hetket, joita työ tuo mukanaan? Esimerkiksi Calais’in satamassa, joka on suljettu kuin korkean turvallisuustason vankila, koska monet maahanmuuttajat yrittävät piiloutua kuorma-autoihin päästäkseen Englantiin? ”Ei tämä ole helppoa, mutta mikäpä olisi?” Stefan sanoo. Ja lisää yläbaijerilaisen sydämellisesti ehkä tärkeimmän lauseen: ”Se on vaan todella hauskaa, yhä uudelleen!”

Kuvat: Ralf Kreuels