Kammermannit jatkavat matkaa kylmyysnavalle kaikkia esteitä uhmaten – osa 9

Lämpömittari näyttää –15 astetta, ja ilma tuntuu melkein keväiseltä. Jos ei ole kylmempää kuin –20 astetta, emme tarvitse käsineitä. Yli kuukauden ajan on ollut niin jääkylmää, että olemme jo tottuneet siihen. Kyllä, me saavutimme siis Oimjakonin, kolmannen Xtreme-kohteemme Venäjän Kaukoidässä. Mutta edetäänpä järjestyksessä, sillä matka sinne oli todella vaativa ja siellä oleskelu vieläkin enemmän.

Muutama päivä viimeisimmän kertomuksemme jälkeen näin pimeässä – lyhyiden päivien johdosta ajoimme nyt myös iltaisin – äkkiä kuin liekkien leimahtelevan asuinkonttimme alta. Mike pysäytti auton ja hyppäsi palonsammuttimen kanssa asuinkonttiin. Vasta pitkän kauhusekunnin jälkeen totesimme: Mikään ei pala, vaan jakovaihteistosta valuu ulos öljyä, joka höyrystyy kuorma-auton kuumissa osissa. Asuinkontin alla olevien paikkavalojen johdosta höyry näytti aivan kuin liekeiltä.

Ajoimme kävelyvauhtia ulos seuraavasta liittymästä ja vietimme tähän saakka yhden kylmimmistä öistämme epätietoisuudessa. Seuraavana aamuna lämpömittari näytti yhä –45 astetta. Nyt näimme, että öljyä oli valunut ulos erittäin paljon, mutta emme nähneet mistä. Lisäsimme öljyä, mutta meillä ei ollut sitä tarpeeksi mukana täyteen öljymäärään saakka.

Valtavia etäisyyksiä, vähän infrastruktuuria.

Edelleen erittäin hitaasti ajaen pääsimme 50 kilometrin päähän seuraavaan kylään – ja saimme kokea, miten valtavia etäisyydet täällä todellakin ovat ja miten vähäistä infrastruktuuri on: Daimler-tytäryhtiön Kamazin huoltokorjaamoon, johon me muutenkin olimme ilmoittaneet tulevamme tarkastusta varten, oli vielä 800 kilometriä. Matkalla pystyimme kuitenkin lisäämään öljyä eräässä pienessä korjaamossa ja uskalsimme siten hieman rohkeammin mielin jatkaa Jakutskiin.

Mäkisellä ja lumisella tieosuudella kohtasimme useita autoja, jotka olivat konerikon vuoksi jääneet tielle, luisuneet ojaan tai kaatuneet kyljelleen – ja erittäin huolettomia venäläisiä: Pysähdyimme erään kyljellään makaavan kuorma-auton luo auttaaksemme. Mutta matkustajat seisoskelivat aivan muina miehinä –40 asteen pakkasessa ja viittasivat meidät vain jatkamaan matkaamme. He sanoivat, että kyllä sinne kohta joku tulisi!

Kohti ratkaisevaa etappia!

Korjaamossa ilmeni, että öljyhävikin syynä oli vanha tiiviste. Mikä onni, ettei mitään suurta korjausta tarvittu! Mekaanikot eristivät vielä ohjaustehostimen putket ja säiliön, ja sitten olimmekin valmiita seuraavaa kohdetta varten: Oimjakon. Vielä lähes 1 000 kilometriä! Taas yhden joenylityksen jälkeen ajoimme Kolyma Highway -moottoritietä vuorijonon yli. Maisemat olivat fantastiset! Koska aurinko on näin kaukana pohjoisessa aina hyvin lähellä taivaanrantaa, täällä vallitsevat koko päivän täydelliset valokuvausolosuhteet. Valoisaahan talvella on vain kello 9:n ja 15:n välillä.

Viimeiset 200 kilometriä ajoimme pienempää tietä, jossa meitä vastaan tuli päivän aikana vain kolme tai neljä autoa. Iltaisin pystyimme myös katolla olevien LED Lightpower -valonheittimien ansiosta hyvin arvioimaan, soveltuiko jokin paikka yöpymiseen. Siitä huolimatta meitä odotti aamuisin toisinaan yllätyksiä. Tällä osuudella meitä kävivätkin kerran tervehtimässä jakutianhevoset.

”Servus” kylmyysnavalla.

Sitten vihdoinkin, alkuillasta: Oimjakon! Julkinen lämpömittari näytti lukemaa –49 astetta. Ensimmäinen, mitä kuulimme, oli ”Servus”: Näin meitä tervehtivät autosta ulos astuessamme kaksi itävaltalaista, jotka olivat tulleet tänne matkalle. Olimme melkein pettyneitä, kun kuulimme ensimmäiseksi saksan kieltä täällä maailman äärissä.

Yöllä ja seuraavana päivänä pakkanen kiristyi vielä muutaman asteen. Täällä mahdollista –70 asteen pakkasta emme tosin kokeneet. Siitä huolimatta: kylmyyden voima oli valtava! Pienimmätkään asiat eivät toimineet tällaisissa olosuhteissa totutulla tavalla. Niinpä eristysnauhamme ei enää pitänyt yli –30 asteen pakkasessa, nippusiteet murtuivat kiristettäessä ja ohjaamon ovitiivisteet käpertyivät niin paljon, että tuuli puhalsi suoraan sisään.

Aiméen täytyi pitää takkia ja tossuja, muuten se olisi saanut tassuihinsa kramppeja. Lisälämmityksestä haihtuva vähäinen kosteus muuttui heti jääpuikoiksi. Lyhyesti sanottuna: kaikki jäätyi! Miellyttävä sivuvaikutus oli, että saatoimme kytkeä pakastimen pois päältä ja varastoida sen sisällön ulkokoteloon. Meillä oli paljon aikaa tutkia olosuhteita etukäteen. Mutta ei voi kuvitellakaan, miltä –50 asteen pakkanen todella tuntuu, ennen kuin sen on itse kokenut.

RoadStars-sarjan osa 10 ilmestyy 25. helmikuuta. Pysykää kuulolla!

Kuvat: 4-Xtremes